Kesäteatteria Backaksen kartanolla kesällä 2020

Viime kesänä Lappeenrannan kesäteatterissa hurmannut ja yleisöennätyksen tehnyt näytelmä Olen suomalainen saapuu Vantaalle ja Ravintola Backaksen Tapahtumakeskus Puimalaan kesällä 2020! Komediallinen musiikkinäytelmä kertoo rakastetun tulkitsijan, Kari Tapion elämästä ja urasta iloineen ja suruineen, loistoineen ja kommelluksineen. Näytelmässä kuullaan Kari Tapion suurimpia hittejä, jotka yhdessä dialogin kanssa muodostavat mieleenpainuvan kuvan upeaäänisestä taiteilijasta. Näytelmä saa katsojan hymyilemään ja koskettaa sielun syövereitä myöten. Musiikin ajattomuus puhuttelee meitä kaikkia ja piirtää kattavan kuvan suomalaisesta sielunmaisemasta.

Kari Tapio oli yksi meistä. Mieleltään ja mielestään tavallinen mies, jolla oli käynyt suuri onni. Hän pääsi toteuttamaan unelmaansa. Kovan työn ja monien vastoinkäymisten kautta hän nousi koko kansan rakastetuimmaksi taiteilijaksi. Kuulijat rakastuivat Kari Tapion koruttoman komeaan ääneen, mutta myös persoonaan, joka ei ylentänyt itseään, vaan halusi aina olla kuulijoidensa kaltainen.

”Olen todella kiitollinen ja onnekas, että saan kirjoittajana astua Kari Tapion vaiherikkaaseen elämään. Tutustua tähän kiistatta yhteen suosituimmista suomalaislaulajista. Mennä hänen päänsä sisälle ja yrittää ymmärtää miksi hänen elämänsä meni niin kuin meni. Prosessin aikana olen törmännyt valtavaan määrään mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka ovat jääneet ainakin minulta aiemmin pimentoon. Näitä herkkuja paljastetaan sitten Olen suomalainen -näytelmässä”, kertoo näytelmän käsikirjoittaja Mika Räinä.

”Riemulla hyppään tähän seikkailuun, joka avaa suurelle yleisölle tuon sinivalkoisen äänen ja suuren persoonan monipuolista elämää!”, kommentoi näytelmän ohjauksesta ja koreografiasta vastaava Osku Heiskanen.

Olen suomalainen -näytelmän rooleissa nähdään Kari Tapiota esittävä Antti Paavilainen, Karin puolisoa Piaa näyttelevä Miia Nuutila, sekä mm. Reijo Taipaleen kenkiin astuva Mika Räinä ja mm. Topi Sorsakoskena nähtävä Tatu Siivonen. Näytelmän ohjauksesta ja koreografiasta vastaa Osku Heiskanen. Käsikirjoituksen on laatinut Mika Räinä. Näytelmän livemusiikista on vastuussa Antti Paavilainen Band.

Näytökset kesällä 2020

Tiistai 30.6. klo 18.30 (ennakko)
Keskiviikko 1.7. klo 18.30 (ennakko)
Torstai 2.7. klo 18.30 (ensi-ilta)
Perjantai 3.7. klo 18.30
Tiistai 7.7. klo 18.30
Keskiviikko 8.7. klo 14 & 18.30
Torstai 9.7. klo 18.30
Perjantai 10.7. klo 18.30
Tiistai 14.7. klo 18.30
Keskiviikko 15.7. klo 14 & 18.30
Torstai 16.7. klo 18.30
Perjantai 17.7. klo 18.30
Tiistai 21.7. klo 18.30
Keskiviikko 22.7. klo 14 & 18.30
Torstai 23.7. klo 18.30
Perjantai 24.7. klo 18.30
Tiistai 28.7. klo 18.30
Keskiviikko 29.7. klo 14 & 18.30
Torstai 30.7. klo 18.30
Perjantai 31.7. klo 18.30
Tiistai 4.8. klo 18.30
Keskiviikko 5.8. klo 14 & 18.30
Torstai 6.8. klo 18.30
Perjantai 7.8. klo 18.30

Lipunmyynti

Lipunmyynti alkaa lokakuussa 2019. Pääsyliput myy Lippupiste.

”Olen suomalainen” -kesäteatterin tuotanto:

Polartuotanto Oy, www.polartuotanto.fi

Tuotantovastaava Marko Nuutinen, 0500 761 879, marko.nuutinen@polartuotanto.fi

Markkinointi- ja tiedotusvastaava Lauri Ruotsalo, 050 5361 016. lauri.ruotsalo@polartuotanto.fi

Lisätiedot Ravintola Backas, www.ravintolabackas.fi, www.facebook.com/ravintolabackas

Blogi
8.11.2019 Viisi jouluista tapahtumaa Vantaalla
11.9.2019 Kesäteatteria Backaksen kartanolla kesällä 2020
16.8.2019 Vantaalla kävellään historian siivittämänä myös syksyllä 2019
28.6.2019 Stopover Guide johdattaa elämyksiin Vantaalla
Katso kaikki artikkelit
Visit Vantaa